Yritysvideo: Isku

Tavoite
Tavoitteena Iskulle tuotetussa yritysvideossa oli nostaa esiin suomalainen huipputason käsityötaito sekä Isku kalusteiden korkea laatu.

Toteutus
Videon käsikirjoitus syntyi ESA Digitalin sekä ESA mediatuotannon tiimin tehdasvierailun pohjalta. Käsikirjoitusta jalostettiin yhdessä asiakkaan kanssa ja etsittiin aitoja ihmisiä metsänomistajasta suunnittelijaan – huonekalurakentajasta asiakkaaseen.
Kuvaaminen tapahtui aikaisen aamuauringon valaisemassa koivumetsässä, Iskun pääkonttorin piha-alueella tuotantotiloissa ja Iskun myymälässä. Kuvaustiimissä toimivat Mediatalo ESAn edustajien lisäksi tiimi Pro Ilmakuvaus Oy:stä. Videon tuottaminen tapahtui Esa Mediatuotannossa.


Näkyvyys
Elokuvan jukinen ensi-ilta oli Jyväskylän asuntomessuilla, jossa Iskun osastolle oli ESA Digital Oy:n, MoodMedian ja ESA Mediatuotannon toimesta toteutettu tyylikäs näyttöjärjestelmä. Kolmen 46” ruudun ratkaisussa tuotettu ”Sohvan Tarina” esitettiin keskimmäisellä ruudulla ja sen rinnalla molemmin puolin esitettiin kohtauksiin sopivaa kuvituskuvaa. Sohvan tarina oli esillä myös mm. Habitare-messuilla Messukeskuksessa Iskun osastolla. Myös Iskun omilla nettisivuilla ja Facebook-sivuilla video on kerännyt jo runsaasti katsojia ja tykkäyksiä.

Asiakkaan palaute
Asiakkaan palaute hankkeesta on ollut positiivinen. Erityisesti tiimimme vastuun otto tuotantoprojektista on saanut kiitosta. Asiakkaan ei tarvinnut käyttää paljoakaan aikaa suunnitteluvaiheen lisäksi vaan ESA Digital ja ESA Mediatuotanto ottivat aidosti ja vastuullisesti hankkeen hoitaakseen.

www.isku.fi
https://www.facebook.com/IskuSuomi?fref=ts